Pohjois-Karjalan 4H-piiri

Nuorille töitä


Pohjois-Karjalan 4H-piiri

Pohjois-Karjalan 4H-piirin hallitus
Henkilökunta


4H-järjestön arvot tulevat sanoista
head (harkinta: mahdollisuus tulevaan ammattiin ja yrittäjyyden oppimiseen)
hands (harjaannus: käytännön työtaitojen oppiminen)
heart (hyvyys: sosiaalisuuteen kasvaminen) ja
health (hyvinvointi: itsensä toteuttaminen).

4H on kansainvälinen nuorten työ- ja yrittäjyyskasvatusjärjestö, jonka juuret ovat 1900-luvun alun USA:ssa. Järjestö toimii yli 80 maassa kaikilla mantereilla, Euroopassa on 23 sisarjärjestöä ja jäseniä on noin 10 miljoonaa. 4H-järjestö on perustettu Suomeen vuonna 1928 saatesanoilla, »etteivät nuoret vieraantuisi isiensä ammateista». Nyt Suomessa on 4H-toimintaa 344 kunnassa (79 %). Vuosittain toimintaan osallistuu 6—28-vuotiaita nuoria 70 000, joiden keski-ikä on 12,6 vuotta. Vuonna 2005 4H työllisti yli 7 500 nuorta, yhteensä 585 000 työtuntia ja yli 3,5 miljoonaa euroa. Vapaaehtoisohjaajia on toiminnassa mukana yli 3 500. Iltapäiväkerhoja on 167 kappaletta.

»Tekemällä oppii parhaiten» (TOP) on 4H-järjestön iskulause. Se kuvaa hyvin 4H-ideologiaa — käytännön työssä oppii parhaiten. Yrittäjyyskasvatus perustuu yksilöllisyyttä kunnioittavaan, omaehtoiseen oppimiseen. Sen tulee olla rajoja rikkovaa, uutta etsivää ja kokeilevaa sekä vuorovaikutteista, yhteistyöhön perustuvaa. Yhteistyön voima piilee ihmisten erilaisuudessa, jossa muutos on mahdollisuus. Yrittäjyyskasvatus on myös luovaa tekemällä oppimista. 4H-yrittäjyyskasvatus on asennekasvatustyötä, joka kytkee työelämän ja koulumaailman yhteen. Kouluilla on teoriatietoa ja yrityksissä käytännön osaamista. 4H-organisaatio voi toimia koordinoivana linkkinä koulun ja yhteiskunnan välillä ja tuoda kouluun itse tekemisen meininkiä.

4H-yrittäjyyskasvatuksen tärkein työväline on TOP, jonka perustana on Deweyn (1939) tekemällä oppimisen käytännönläheinen pedagogiikka ja Kolbin (1984) kokemuksellisen oppimisen malli. TOP -järjestelmä koostuu erilaisista teemoista ja niihin sisältyvistä yrittäjyyskasvatustehtävistä (A, B ja C -taso) sekä TOP -työpalvelukoulutuksista, jotka antavat nuorille valmiudet ansaita omaa rahaa 4H-yhdistysten järjestämissä työtehtävissä. TOP -tehtäväpankki on avoin kaikille. TOP -tehtävien ensisijaisena tavoitteena on välittää nuorelle onnistumisen kokemuksia, joka kannustaa pitkäjänteiseen tekemiseen. Iän ja taitojen karttuessa nuoret siirtyvät vaativampiin tehtäviin, joissa korostuvat hankittujen taitojen soveltaminen, oma ideointi ja organisointi.

Tiivistetysti 4H-toiminta parantaa nuorten omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja yrittäjyyttä. Näin voimme välttää nuorten negatiiviset mielikuvat omasta kunnasta ja estää nuorten syrjäytymisen. Nuorisotyön ennaltaehkäisevä toiminta on aina huomattavasti edullisempaa kuin lakisääteiset korjaavat toimenpiteet!


»Siellä missä kaikki ajattelevat samalla tavalla, ei kukaan ajattele kovin paljon.»
Walter Lippman


 

© 1928—2009 Pohjois-Karjalan 4H-piiri
puh. (013) 227 781
fax (013) 125 259
Lähetä sähköpostia